Reitinsuunnittelu rogainingissa.

Reitinsuunnittelu saattaa tuntua rogainingin vaikeimmalta osalta, varsinkin ensimmäisissä kilpailuissa. Kartalla on valtava määrä rasteja, aikaa on rajallisesti ja päätöksiä täytyy tehdä nopeasti. Kun suunnittelun pilkkoo selkeisiin vaiheisiin, kokonaisuus muuttuu huomattavasti helpommaksi ja hallittavammaksi. 

Reitinsuunnittelu on olennainen osa rogainingia. Suunnitteluun annetaan yleensä aikaa yhdestä kolmeen tuntia ennen kilpailun alkua, ja tämä aika kannattaa hyödyntää tehokkaasti. Hyvällä reitinsuunnittelulla joukkueen pistemäärä saadaan maksimoitua, ja itse kilpailussa voi keskittyä etenemiseen ja suunnistamiseen.

Reitin suunnittelu koostuu kartan yleisestä analysoinnista, pisteiden ja rastivälien vertailusta sekä lopullisen reitin muodostamisesta.

Valmistautuminen reitinsuunnitteluun

Reitinsuunnittelu alkaa jo kotona materiaalien valmistelulla. Suunnitteluun tarvitaan kyniä, viivoitin, mittanaru, teippiä, finnfoam-levy sekä nuppineuloja.

Kyninä voi käyttää esimerkiksi yliviivauskyniä tai ohuita tusseja. Tärkeintä on, että kynä on vedenpitävä eikä leviä tai sotke karttaa. Viivoitinta tarvitaan, mikäli haluaa piirtää suoria viivoja rastilta toiselle, kuten perinteisessä suunnistuksessa. Hyvä vaihtoehto on kuitenkin piirtää oma reitinvalinta valmiiksi jokaiselle rastivälille. Näin maastossa, väsymyksen iskiessä, tulee tehtyä vähemmän virheitä reitinvalinnoissa.

Kartan ja kilpailualueen analysointi

Kilpailussa, kun kartta on saatu käteen, alkaa kartan yleinen tarkastelu. Tässä vaiheessa on hyvä pohtia esimerkiksi seuraavia kysymyksiä:

• Miten kilpailukeskus sijoittuu alueelle?

• Miten suuret kielletyt tai ylitsepääsemättömät alueet jakavat karttaa?

• Miten rastit ja pistemäärät on painotettu?

• Millaisiin maastoalueisiin kilpailualue jakautuu?

Yleensä kilpailukeskus pyritään sijoittamaan kilpailualueen keskelle, jolloin lähtösuuntia on useita. Joskus maaston tai olosuhteiden vuoksi kilpailukeskus joudutaan sijoittamaan lähemmäs reunaa, mikä saattaa luontevasti ohjata lähtösuuntaa ja paluuta maaliin.

Selkeitä jakajia voivat olla myös järvet tai suuret tiet, joiden ylitys on sallittu vain tietyistä kohdista. Tällöin reittiin voi muodostua esimerkiksi kaksi erillistä kiertosuuntaa ainakin osalle matkaa.

Rastit pyritään jakamaan tasaisesti sekä pisteiden että erilaisten maastotyyppien osalta. Rogaining on pitkäkestoinen laji ja kartta kattaa usein laajan alueen, jolloin mukana on väistämättä sekä nopeita ja helppokulkuisia osuuksia että hitaampia ja haastavampia alueita. Oman joukkueen mieltymysten ja vahvuuksien mukaan kannattaa miettiä, missä vaiheessa kilpailua erilaisia maastoja haluaa painottaa.

Samalla on hyvä tarkastella polku- ja tieverkostoa ja pohtia, kuinka paljon niitä aikoo hyödyntää omilla rastiväleillä.

Rastipisteiden vertailu

Kartalta kannattaa tarkastella erityisesti korkeimman pistemäärän rastit (6–9 pistettä) ja arvioida, mihin oma vauhti realistisesti riittää. Lisäksi eri alueiden tarjoamia pisteitä on hyvä vertailla jo tässä vaiheessa. Alueet voivat jakautua esim. järven länsipuoli, mäkialue, kapunkialue tms. 

Joihinkin niin sanottuihin pussinperiin ei välttämättä kannata lähteä, etenkin jos oma vauhti ei riitä pitkään reittiin. Toisaalta, jos joukkueella on hyvä vauhti ja tavoitteena korkeat pisteet, myös näiltä alueita on kerättävä rasteja.

Yksittäiset sivurastit voivat osua hyvin reitille ja olla järkeviä hakea, mutta niidenkin kohdalla on syytä huomioida pistemäärä. On hyvä muistaa, että kolme kolmen pisteen rastia vaatii usein enemmän aikaa kuin yksi yhdeksän pisteen rasti. Lisäksi jokainen rastipisteelle suunnistaminen vie aina hieman enemmän aikaa verrattuna pelkkään etenemiseen.

Yleisen analyysin jälkeen joukkueelle on yleensä muodostunut jonkinlainen käsitys niistä alueista, joilta rastit kerätään. Tässä vaiheessa vaihtoehtoja voi olla useampi, ja lopullinen päätös tarkentuu reittejä vertaillessa.

Reitinsuunnittelu ja rastivälien vertailu

Kotona valmisteltu mittanaru on reitinsuunnittelun tärkeimpiä työkaluja. Mittanarussa on tasaisin välein merkinnät, jotka vastaavat yhtä maastokilometriä kartalla. Merkit voidaan tehdä esimerkiksi teipillä tai solmuilla.

Merkkien väli riippuu kartan mittakaavasta:

• 1:10 000 kartalla yksi kilometri vastaa 10 cm

• 1:20 000 kartalla 5 cm

Narut kannattaa valmistella etukäteen ja useille eri mittakaavoille. Saman mittakaavan naruja on hyvä olla useita, sillä useamman narun käyttö helpottaa kokonaisreitin ja yksittäisten rastivälien vertailua.

Kartta teipataan finnfoamiin tai kiinnitetään nuppineuloilla. Lähtö, maali ja kaikki harkitut rastit merkitään neuloilla. Tässä vaiheessa on hyvä merkitä hieman enemmän rasteja, jotta vaihtoehtoja voidaan vertailla. Nuppineuloja voi käyttää myös suurten ylitsepääsemättömien kohteiden, kuten järvien, kulmissa. Näin reitistä ei tule todellisuutta lyhyempi mittausten vuoksi.

Kun kartta on kiinni finfoamissa ja neulat aseteltu paikoilleen voit aloittaa reitinsuunnittelun narun avulla. Aloitat lähdöstä ja kierrät narun avulla rastipistetitä siinä järjestyksessä kun olet reittiäsi ajatellut kiertää. Naruun merkittyjen merkkien avulla näet kokoajan kuinka paljon matkaa on kertynyt. Vaihtelemalla rastien kiertojärjestystä voit helposti vertailla myös lyhyimmän tavan hakea rastit. Tähän voit käyttä joko ns. pääreitin narua tai mikäli sinulla on ylimääräisiä naruja niiden käyttö rastien vertailussa toimii hyvin. Kuvissa esimerkit rastien kiertojärjestyksen vertailusta. Vaikka reitti B on pidempi pystyy siinä hyödyntämään paremmin teitä ja polkuja, joten valinta ei välttämättä ole kaikilla joukkueilla sama.  

Optimismi, oikaisut ja aikataulu

Reitti kannattaa suunnitella hieman optimistiseksi, sillä maaston todellista kulkukelpoisuutta on vaikea arvioida ja joukkueen vauhti voi olla kuviteltua parempi. Samalla on kuitenkin tärkeää välttää aikasakot. Tämä onnistuu parhaiten suunnittelemalla reitille valmiiksi oikaisumahdollisuuksia.

Oikaisukohdat kannattaa sijoittaa jo reitin puolivälin tienoille ja erityisesti alueille, joista saa suhteessa vähän pisteitä. Karttaan voi myös merkitä tavoiteaikoja tietyille pisteille, esimerkiksi reitin puoliväliin. Näin maastossa on helpompi arvioida, kannattaako suunnitelmaa muuttaa.

Kierojärjestyksen lisäksi etenkin pidempiä välejä on hyvä vertailla narun avulla. Tällöin nuppineuloja kannattaa sijoittaa vaihtoehtoisille reiteille, jolloin mittaus on helppoa. Vaihtoehtoina voi olla esim kaksi eri tietä tai polkukierto ja suoraan eteneminen. Saatujen mittausten lisäksi huomioon on ehdottomasti otettava kulkukelpoisuus. Suoraan maastossa eteneminen on hitaampaa ja raskaampaa kuin polkuja pitkin kulkeminen. Samalla suunnistaminen vaikeutuu, mikä lisää eksymisen vaaraa. Kokemattomien suunnistajien kannattaa yleisesti suosia hieman enemmän kiertäviä valintoja. Reittien vertailussa kannatta ottaa huomioon myös mäkisyys ja pitkä loiva mäki on yleensä nopeampi vaihtoehto, kuin jyrkkä nousu samalle huipulle.  Alla esimerkit myös reitinvalintojen vertailusta. 

Reitin pituuden arviointi

Kuinka pitkä reitin pitäisi olla? Mikä on joukkueen vauhti? Jaksammeko vielä nämä rastit? Nämä ajatukset ovat tuttuja monelle.

Paras tapa arvioida omaa vauhtia on harjoittelu ja aiempi kokemus. Rogaining on pitkäkestoinen laji, joten kilpailuvauhti on usein lähellä peruskestävyysvauhtia. Lisäksi on hyvä ottaa huomioon, että rastin etsiminen leimaaminen ja seuraavan rastivälin suunnitelu vie aikaa. Mikäli et tunne omia vauhteja tässä suuntaa antavia lukuja.

Yleisesti juostessa:

• tavallisen kuntoilijan vauhti on noin 8–10 km/h

• aktiivisemmilla liikkujilla 10–12 km/h

Maastossa vauhti putoaa helposti 4–5 km/h ja poluillakin 1–2 km/h verrattuna tasaiseen juoksuun. Kolmen tunnin rogainingissa noin 15–20 km voi olla hyvä lähtökohta juosten, oikaisumahdollisuudet huomioiden.

Pyöräillessä vauhdit ovat suurempia, mutta reitinvalinnalla on merkittävä vaikutus. Työmatkapyöräilijä kulkee asfaltilla noin 15–20 km/h, mutta poluilla vauhti voi pudota alle 10 km/h. Mikäli polku muuttuu huonokulkuiseksi ja pyörää joutuu taluttamaan, vauhti voi olla vain 2–3 km/h. Hiekkatiet ovat hieman asfalttia hitaampia. Verrattuna juoksuun pyöräilyyn maasto vaikuttaa suhteellisesti huomattavasti enemmän, jolloin isokin kierto voi olla kannattava. Kolmen tunnin kilpailussa pääosin teitä painottava reitti voisi olla noin 30–40 km.

Todellinen matka vs. linnuntie

Suoraan kartalta mitattu matka on aina linnuntietä. Todellinen kuljettu matka on aina pidempi. Kokeneilla kilpasuunnistajilla ero on yleensä 7–10 %, keskitasoisilla noin 15 % ja aloittelevilla jopa 20 %.

Esimerkiksi 10 km suoraa matkaa tarkoittaa:

• huipulle noin 10,8 km

• keskitasolle noin 11,5 km

• aloittelijalle jopa 12 km

Näitä arvioita voi hyödyntää reitinsuunnittelussa kun arvioit juoksuosuuksia. Pyöräillessä narun käyttö on erityisen tehokasta, ja pienissä eroissa kannattaa aina suosia parempikulkuista reittiä.

Lopulta täydellistä reittiä ei ole olemassa. Rogainingissa tärkeintä on tehdä omaan joukkueeseen, kuntoon ja tavoitteisiin sopivia valintoja. Kun suunnitelma on realistinen ja joukkue sitoutuu siihen, kilpailusta tulee paitsi tehokas myös nautittava.